Heippa hei ja moikka moi! (Kuten Riitta Väisänen joskus hyvinä aikoina sanoi...)
Aattelin tehä taas tälläsen syvällisen ja puhuttelevan postauksen. Pitäny ees jotain kirjottaa tänne, mut joo... Ei oo tullu kirjotettuu. :DD
No sit itse asiaan. 10 sekunttia elämästäni. Tää tapahtu tänään, tossa 200m meidän kodista tonne huitsinnevadaan päin. Olin siis vähän aikasemmin rauhassa kävelemässä kotiin. Kerron nyt vielä, että asun täläsessä hölmössä kylässä tämmösellä ok-talo alueella (joka sekin rakennettu joskus '60 ja '70 luvilla...), ja nää ihmiset on oikeestaan sen mukasia. Siinä oli sitten jonkun ihmisen talo silleensä, että se talo oli kolmen tien risteyksessä. Siinä tien laidalla oli sitten iso trampoliini, jossa kolme ehkä 7 tai 8 vuotiasta tyttöä pomppi. Minä siinä sitten rauhassa kävelen kotiin. Mutta yht'äkkiä nää tytöt alkaa huutelee mulle "Moi, moi moi" "Helllouuuuu hellouuuu"... Mä pari kertaa katon heitä justiinsa, että hyvää päivää vaa teillekki. Oli jotenki niin random fiilis taas. Ei siinä sitten muuten mitää, tätä tapahtuu melkeen joka päivä. Mutta mun teki mieli (jostainkummansyystä) mennä puhuu niille sit ranskaa. Suomi ja enkku taipu heiltä nähtävästi hyvin, mut kuis ranska? :D Oisin kyl halunnu nähä heiän ilmeet kun tämä random poika tuleeki puhumaan ranskaa ystävällisesti "Bonsoir. Moi, c'est Arthur. Et toi?" "Hyvää iltaa. Olen Arttu. Entäs sinä?". (Noissa nimissä Arttu on se mun oikee nimi ja Arthur vaa kivempi ranskalainen nimi). Että tällästä.
Mut varmaa sit huomen pitää laittaa ehkä jotain kivempaa postausta... Sitä aatellen, et on tullu taas tehtyy ja ostettuu kaikkee kivaaa! :)
Mut ens kertaan sit!
XOXO,
Arttu
